Viime maratonjuoksukoulussa nautittiin Christer Sundqvistin ravintoluennosta. Ulkona hytisytti pakkanen ja juoksukouluun lähteminen vaati Opelin täräyttämisen pakkasesta käyntiin. Kunnon urheilijahan nyt ei mene jalkapatikassa juoksuharrastuksiin, tietenkään.
Sundqvistia olin kuullut ennenkin, mutta toistolla hänen oppinsa tuntuvat nyt jääneen paremmin päähän. Ensinnä juoksijan pitää syödä. Toiseksi ruuan laadulla on merkitystä. Kolmanneksi pitäisi syödä voileipää, herra Sundqvist ei koskaan ole kuullut kenenkään puhuvan margariinileivistä.
Itse kyllä muuten olen kuuliainen, ainakin hetken, mutta margariinia olen tupannut pistämään leipäni päälle. Hänen oppinsa siihen, miten varustautua kauppareissuun jäivät myös mieleen. Ja jotta oma ja Christerin maine kasvaisivat, kertaan hänen varusteensa. Ensinnä tarvitaan kymmenen metrin mittanauha: vältä kaikkea, eli karkkia, mikä on sijoitettu kymmenen metrin säteelle kassasta. Kuulosuojaimilla vältät supertarjoukset, pyykkipojalla suljet nenäsi vastapaistettujen korvapuustien kutsulta. Polvisuojukset jalassa pystyt vajoamaan niin alas, että löydät hyllyihin piilotetut terveelliset ruokatavarat – kaikki epäterveellinen kun on silmän korkeudella. Ja viimeisin ”tarvike” on ottaa mukaan mummo, sillä mummo tietää, miten perinteistä kalasoppaa valmistetaan.
Huolimatta siitä, että kaikki tämä jäi kristallinkirkkaana mieleeni, alkoi luennon aikana armottomasti nukuttaa. Olin valinnut paikan takarivistä, mukavalta sohvalta. Siellä oli niin lämmintä ja kivaa, kun oli päivän palellut tietokoneen ääressä freelancetoimittajan keitaassa, luonnollisesti ilmastoidussa omakotitalossa, jonka nurkista vetää.
Sieltä sohvannurkasta olin silti ensimmäisenä vapaaehtoisena ponnistamassa lenkille. Alkumatkasta sormet olivat ihan jäässä, vauhdiksi sovimme sellaisen, että sillä tarkenee. 14,5 asteen pakkanen ja Aurajokirannan viima saattoivat matkaan. Teimme vain pienen 40 minuutin mittaisen lenkin, mutta takaisin tullessa olivat sormet lämpimät ja olo hyvä, sanoisin jopa erittäin hyvä. Pakkasella mikään ei lämmitä niin hyvin kuin ihmisen oma keho, jossa veri kiertää.
Ja täytyy tunnustaa. Juoksulenkit ovat nyt olleet kortilla. En voi vastustaa lumen kutsua. Lauantaina nautin siitä, kun pääsin viimein vapaaksi ladulle. 25 kilometriä – ei nyt aivan valkoista hankea – mutta vaikka heinät ja oksanpätkät välillä rassasivat suksenpohjia, niin kun reitti vei Turusta Kaarinaan, niin siinä oli jo hiihtämisen riemua. Lunta tuntui olevan naapurinkunnan puolella enemmän! Täältä tullaan Finlandia, vaikken ole vielä ilmoittautunutkaan.
Vaikka välillä tärisen ulkona kilpaa autoni käynnistyvän moottorin kanssa, olen silti niin iloinen, kun on kunnon talvi. Lumi ei sula, kun pakkanen hipoo välillä kahtakymmentä. Jotenkin siinä on vain oma arvonsa, että kesä on kesä ja talvi on talvi. Ja maisema on niin paljon valoisampi.
Juuri nyt haaveilen lenkistä tai hiihtoreissusta tuonne ulos. Kunhan ensin syön jotain. Juoksukoulun luennolla oli taas vaikutuksensa: lenkin ja luennon jälkeen oli kurvattava kauppaan täydentämään jääkaapin varastoja. Itse asiassa olen aika vähän kiinnostunut ruuasta. Syön kyllä mielelläni, ja voin olla siinä hiukan ronkelikin. Mutta aika ei riitä ruuan pohtimiseen. Vasta sitten, kun on nälkä, tajuan, että ai niin, tänäänkin pitäisi laittaa jotain ruokaa.
Juu juureksille ja ei eineksille, sanoi Christer. Ja juu, jaan teille vielä oman suosikkiruokani reseptin kautta aikojen. Syksyllä lapsuuskaverini kävi kylässä. Kysyin, onko hän syönyt banaanileipiä? Tietenkin hän oli ja vasta silloin muistin niiden leipien alkutaipaleen; lumen, varvikon ja pienen rinteen. Kädessä märät lapaset ja sukset jalassa istuimme eväitä syömässä. Ja nimenomaan yhdessä hänen kanssaan. Joskus kymmenvuotiaina eli noin 34 vuotta sitten teimme Hansun kanssa tämän hiihtoretken metsään. Eväinä oli lämmintä kaakaota ja näkkileipää, jonka päällä oli banaaniviipaleita. Uskomaton herkku. Mutta tämän päivän versio on ruisleipää, margariinia (Christer voi käyttää voita!) ja banaanisiivuja. Kiinalaiset nimittäisivät tätä varmaan hapan-imelä -gourmetiksi. Mutta kokeilkaa.
Ilman polttoainetta ei omassa mittaristossa näy lämpenemisen merkkejä. Ja lenkille lähtiessä sauna päälle!
